Ajankohtaista

Inka Lähteenaro aloittaa Nuoren kirkon viestinnän harjoittelijana

Inka Lähteenaro, 26, on valittu Nuoren kirkon viestinnän harjoittelijaksi noin neljänkymmenen hakijan joukosta. Gradua vaille valmiilla valtiotieteen maisterilla on aiempaa työ- ja vapaaehtoistyökokemusta muun muassa Kymen Sanomista, Demos Helsingiltä, Nuorten Akatemiasta ja partiosta. Hän toimii myös valokuvaajana ja itse perustamansa Samu-aikakauslehden toisena päätoimittajana. “Haimme viestinnän ja vaikuttamisen tiimiin harjoittelijaa, jolla on viestinnän monipuoliset perustaidot jo […]

Palveluoperaatio Saapas päivystää taas vappuna

Monet juhlapyhät ovat Palveluoperaatio Saappaalle kiireistä aikaa, eikä vappu ole poikkeus. Perinteiseen tapaan Saapas-ryhmät tulevat järjestämään katupäivystystä ympäri Suomen, sillä nuoria tulee tällöin liikkumaan ulkosalla sankoin joukoin ja osa heistä tulee tarvitsemaan aikuisen tukea. Saapaspäivystyksiä tullaan järjestämään vappuviikonlopun aikana Espoossa, Hattulassa, Helsingissä (keskustassa sekä Itä-Helsingissä), Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Kajaanissa, Keravalla, Kiuruvedellä, Nurmijärvellä, Seinäjoella ja Tuusulassa. […]

Koululaisten Virsivisan voitto ratkaistaan Tampereella toukokuussa

  Kahdeksannen valtakunnallisen Virsivisan finaali järjestetään Tampereella torstaina 4.5. Finaali kokoaa parisataa koululaista esiintymään ja ratkomaan virsiin liittyviä pähkinöitä Pispalan kirkkoon. Virsivisaan on osallistunut tällä kaudella yli 4000 alakoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilasta. Tampereella kisaa kahdeksan joukkuetta, jotka ovat selvittäneet tiensä finaaliin koulu-, paikallis- ja aluetason Virsivisoista. Eri hiippakuntia edustavat joukkueet tulevat ympäri Suomen. […]

Nuorille on tehtävä tilaa tulevaisuuden kirkossa

Nuori kirkko ry ja Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI peräävät kirkolta aktiivisempia toimia nuorten ottamiseksi mukaan kirkon päätöksentekoon. Tänään julkistetussa kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä otetaan kielteinen kanta kirkon päätöksentekoelimiin, muun muassa seurakuntaneuvostoihin, valittaviin nuorisoedustajiin. Nuorisoedustajien valintaa esitettiin alun perin kirkon tulevaisuuskomitean mietinnössä syyskuussa 2016. “Jos haluamme kirkon menestyvän myös tulevaisuudessa, ei nuorten ääntä voi jättää kuulematta. Meidän […]

Moottoripaja aloittaa toiminnan Limingassa

Moottoripajatoimintaa on suunniteltu käynnistettäväksi Limingassa syksystä 2015 alkaen. Nyt viimein asiat ovat ratkenneet ja mopoilevia nuoria haastetaan mukaan toimintaan keskiviikkona 19.4. kello 18 WheelDoctorin hallissa osoitteessa Kuormatie 17, Halli B1. Toiminta käynnistyy avoimena kaikille nuorille, jotka haluavat tulla mukaan. Liikkeelle lähdetään huoltamalla nuorten omia mopoja sekä kuulemalla nuorten toiveita ja tarpeita moottoripajatoiminnalle. Limingan moottoripajatoimintaa ovat […]

Tulisitko viestinnän harjoittelijaksi Nuoreen kirkkoon?

Terveisiä onnellisten saarelta, Nuoren kirkon päämajasta Lauttasaaresta! Haemme nyt viestinnän ja vaikuttamisen tiimiimme kesäksi nohevaa ja reipasta harjoittelijaa. Tarjoamme sinulle hyvän paikan kasvaa viestinnän ammattilaiseksi, hankkia näyttöjä tulevaa varten ja tehdä töitä kivassa työyhteisössä eri alojen ammattilaisten kanssa. Vastasyntyneessä järjestössä pääset luomaan viestinnän ja vaikuttamistyön toimintatapoja tasaveroisena tiimin jäsenenä. Kenelle viestimme, missä kanavissa ja miten? […]

Lastenkirkko.fi:n uutta ilmettä juhlittiin Lauttasaaressa

Perjantaina 7.4.2017 kokoontui lähes 80 ekaluokkalaista ja muutama nuorempikin juhlistamaan www.lastenkirkko.fi-sivuston uusittua ilmettä Lauttasaaren kirkon seurakuntasaliin. Lastenkirkko.fi on Nuori kirkko ry:n yhteistyöseurakuntiensa kanssa tekemää sisältöä ja puuhailua 3-8 -vuotiaille. Oli siis paikallaan juhlia uudistusta varsinaisen kohderyhmän kanssa. Yleisö saapui paikalle äänekkäänä ja innostuneena joukkona, ja yksi heistä tunnistikin juhlassa esiintyeen artistin jo ennen varsinaisen ohjelman […]

Onko lapsella oikeus katsomuskasvatukseen?

Ensi elokuun alusta alkaen astuu voimaan maassamme uusi yhteiskunnan varhaiskasvatusta normittava Varhaiskasvatuslaki. Uusi laki on selkeässä linjassa esiopetussuunnitelman (EOPS:n) ja perusopetuksen opetussuunnitelman kanssa. Lapsen kasvulle on rakennettu eheä oppimisen polku alkaen varhaiskasvatuksesta. Nuori 2017 tapahtumassa uutta VASUa ja sen sisältämään katsomuskasvatuksen näkökulmaa olivat avaamassa Opetushallituksesta erityisasiantuntija Kirsi Takala ja LTO Silja Lamminmäki-Vartia Vantaan kaupungilta. Kirsi […]

Rippikouluhaku auki ja isoshaku auki 17.4. asti

Rippikouluhaku 2018 (in English below) Ilmoittautuminen vuonna 2018 järjestettäviin kansainvälisiin rippikouluihimme on auennut. Rippikouluopetus jakautuu kotiseurakunnan toimintaan osallistumiseen, etätehtäviin ja leirijaksoon Partaharjun toimintakeskuksessa Pieksämäellä. Opetuskielinä ovat suomi ja englanti, ja oppilaat jaetaan ryhmiin kielivalinnan mukaan. Lisätietoa rippikouluistamme löydät verkkosivuiltamme. Ilmoittaudu rippikouluun 2018   Isoshaku vuoden 2018 rippikouluihin 17.4.2017 asti 17.4.2017 asti on käynnissä myös isoshaku […]

Vauhtia moottoripajanuorten Endurance-ajoissa

Moottoripajanuoret kokoontuvat lauantaina 8.4. ajoharjoittelutapahtumaan Ylöjärven Dynaset Offroad Areenalle (Menotie 3). Päivän alkuun nuoret pääsevät tutustumaan rataan saaden ajotuntumaa. Iltapäivällä ajetaan endurance-tyyliin, jolloin nuoret ajavat vähintään kolmen hengen joukkueissa. Joukkueet kootaan pajoittain ja joukkueiden kierrokset lasketaan. Mukaan ajoihin on tulossa moottoripajanuoria mopojen kanssa lähialueelta Lahdesta ja Kangasalta. Ajotapahtuma järjestetään kello 9.30–13.30 välisenä aikana. Tapahtuman toteuttaa […]

X