Ajankohtaista

Moottoripajat kisaavat jääradalla Paltamossa

Moottoripajanuoret kokoontuvat lauantaina 3.2. jäärata-ajotapahtumaan Oulujärven jäälle Paltamoon. Mukaan ajamaan on tulossa ainakin neljä moottoripajaa ympäri Suomen, eteläisimmät Lempäälästä ja Lahdesta, pohjoisin Sodankylästä sekä isäntäpaja Kajaanista. Viikonloppuna mukana on yhteensä noin 50 henkilöä.

 

Paltamon jääradalla ajetaan kilpaa yksitellen aikaa vastaan tavoitteena selvittää, mikä moottoripaja on tänä talvena kiertopalkintonsa ansainnut. Moottoripajat kokoontuvat rallitapahtumiin muutaman kerran vuodessa. Lauantaina 3.2. käydään ensin kello 10 alkaen harjoitusajot ja kello 13 nuoret pääsevät ajamaan varsinaisessa kilpailussa.

 

Nuoren kirkon moottoripajatoiminta on yhteistyökumppanina tukemassa ja kehittämässä näiden tapahtumien toteuttamista yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Viikonlopun tapahtumasta vastaa Kajaanin ev.lut. seurakunnan erityisnuorisotyö yhdessä Nuoren kirkon kanssa.

Tervetuloa jutuntekoon!

 

 

 

Lisätietoja:

Erityisnuorisotyönohjaaja, tapahtuman johtaja, Pasi Nieminen, 044 – 744 4249, pasi.nieminen@evl.fi

Nuori kirkko ry, Moottoripajatoiminnan vastaava, Veijo Kiviluoma, 044 – 743 7000,
veijo.kiviluoma@nuorikirkko.fi

 

www.moottoripaja.fi

 

Mikä moottoripaja?

Moottoripajatoiminnan tavoitteena on vahvan sosiaalisen tuen antaminen nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä työ- ja koulutuspalvelujen ulkopuolelle. Kohderyhmän nuoret kaipaavat vahvempaa tukea kuin heille on tällä hetkellä mahdollista tarjota. Nuoret korjaavat ja rakentavat autoja tai mopoja moottoripajoilla, joissa on saatavilla moniammatillista tukea ja ohjausta ja jossa he saavat myös työkokemusta.

 

Suomessa toimii tällä hetkellä noin 25 moottoripajaa mm. seurakuntien, kuntien ja työpajojen toimesta. Moottoripajatoiminnan sisältöihin kuuluu liikennekasvatus, kouluopintojen tukeminen, syrjäytymisen ehkäisy, sosiaalinen vahvistaminen ja nuoren kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen. Moottoripajaan tullaan kaverien, kouluyhteistyön, työvoimahallinnon, seurakuntadiakonian tai sosiaalitoimen yhteistyön kautta.

 

Nuori kirkko ry tekee lasten ja nuorten äänestä kuuluvamman sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Koulutamme, vaikutamme, järjestämme tapahtumia, teemme digitaalista lapsi- ja nuorisotyötä, julkaisemme lehtiä ja oppaita. Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä, mutta toimimme valtakunnallisesti esimerkiksi Partaharjun ja Tievatuvan leirikeskuksissa. 45 työntekijämme voimin tuemme 312  jäsenseurakuntamme kasvatustyötä, lisäksi olemme Lasten Keskus ja Kirjapaja -kustantamon pääomistaja.

X