Lapset seurakuntalaisina

Lapset seurakuntalaisina

”Lapsi on seurakunnalle aarre ja siunaus. Läsnäolollaan lapsi siunaa seurakuntaa ja aikuisia ympärillään – myös haastamalla heitä uudistumaan ja muuttumaan. Seurakunnan tehtävä on Jeesuksen esimerkin mukaisesti siunata lapsia ja nostaa heidät keskelle seurakuntaa, esimerkiksi aikuisille.” Lainaus Lapset seurakuntalaisina -asiakirjasta, Kirkkohallitus 2013. 

Näkemys lapsesta aktiivisena toimijana ja oman elämänvaiheensa asiantuntijana on noussut yhä merkityksellisemmäksi seurakuntien toiminnan suunnittelussa. Päätöksenteossa kuullaan ja otetaan  huomioon lasten mielipiteet sekä arvioidaan ennakolta päätösten vaikutukset lapsiin ja perheisiin.

X