Musiikki

Musiikki

Nuori kirkko ry:n musiikkitoimintaan kuuluvat erilaiset musiikilliset julkaisut sekä valtakunnallinen Virsivisa-hanke. Toiminnan tarkoituksena on tarjota seurakunnille ja muille yhteistyökumppaneille työkaluja musiikkikasvatuksen tueksi. Musiikkikasvatus voi saada monia muotoja:

Kirkkomuskarit

Kirkkomuskarit ovat osa seurakunnan musiikkikasvatusta. Kirkkomuskarissa leikitään, lauletaan, soitetaan, lorutellaan, liikutaan, nautitaan musiikista, keskiössä lapsi oman ikäkautensa tarpeiden mukaisesti. Toimintatavat näkyvät myös muussa toiminnassa: päiväkerhoissa, perhekerhoissa, kuoroissa, jumalanpalveluselämässäkin.  Kirkkomuskarin materiaalit tukevat kaikkea tätä.

Lasten virsi

Lasten virsi on lapsen oma virsikirja. Se etenee kirkkovuoden teemoista  raamattu- ja jumalanpalveluselämän lauluihin. Koti, perhe, kaverit, luonto, maailma ja lapsi itse ovat myös teemoja, joita lasten virsissä käsitellään. Lasten virsi -ajattelua on kokonaisvaltainen lapsikäsitys; laulava, leikkivä ja liikkuva lapsi, joka saa musiikilliset juuret ja siivet.

Lapsikuoro

Lapsikuoro on seurakunnan elävin instrumentti! Seurakuntien lapsikuorojen skaala ulottuu pikku ryhmistä isoihin kuoroihin, yksiäänisyydestä moniäänisyyteen, säestyksettömästä laulusta säestykselliseen.  Kuorotoiminta on merkittävä osa seurakunnan vapaaehtoisuutta ja seurakuntalaisuutta. Lapsikuorojen sijoittuminen tälle musiikkikasvatusjanalle on tärkeää. Se voi olla monelle lapselle myös hieno, oma harrastus.

Virsivisa

Virsivisa on valtakunnallinen kolmas- ja neljäsluokkalaisille koululaisille järjestetty virsiin tutustuttava hanke, joka toteutuu osana koulu ja kirkko -yhteistyötä. Virsivisassa tutustutaan ensin luokittain tai uskonnon opetusryhmittäin visaan valittuihin virsiin. Varsinainen visavaihe on nelikohtainen: kouluvisan parhaat etenevät paikallisvisaan seurakunnittain. Tästä seurakunnan paras joukkue jatkaa aluevisaan hiippakunnittain. Hiippakuntien parhaat visailevat lopulta finaalissa. Virsivisan järjestää Nuori kirkko ry, yhteistyökumppaninaan Kirkkohallitus. Opetushallitus osallistuu järjestelyihin asiantuntijaroolissa. Itse visaa toteuttavat koulut, seurakunnan ja hiippakunnat. Virsivisa toistuu joka toinen vuosi ja paraikaa on käynnissä sen kahdeksas kausi, 2016-2017.

X