Ajankohtaista

Vlada Laukkonen valittu Nuoren kirkon digiviestintäsuunnittelijaksi


Audiovisuaaliseen mediaan erikoistunut taiteen maisteri Vlada Laukkonen on työskennellyt muun muassa esiopetuksen digitalisaation parissa Vantaalla kouluttaen sekä lapsia että kasvatuksen ammattilaisia digityöhön. Hän on ollut mm. perustamassa ja vetämässä miltei 600 hengen verkkoyhteisöksi kasvanutta, naisille suunnattua vapaaehtoisten koodausryhmää Ompeluseuran Level Up Koodarit. Ennen Nuoreen kirkkoon siirtymistään Laukkonen on työskennellyt freelancer-pohjalta ICT-kouluttajana.

Digiviestintäsuunnittelijana Laukkonen tulee vastaamaan erityisesti Nuoren kirkon verkkoviestinnästä ja digitaalisten palveluiden (mm. Lastenkirkko, Fisucraft, Jiipeenetti) kehittämisestä. Hän on osa viestinnän ja vaikuttamisen tiimiä ja tekee tiivistä yhteistyötä kaikkien varhaiskasvatuksen, varhaisnuorisotyön ja nuorisotyön tekijöiden kanssa.

“Vlada yhdistää ennakkoluulottomasti ja rohkeasti koodaamisen, palvelumuotoilun ja mediasuunnittelun. Hänen pedagoginen osaamisensa ja vahva tekninen taustansa tuovat kaivattua lisäpotkua uuden järjestön viestintään ja digiosaamiseen”, viestintäpäällikkö Katri Korolainen kehuu.

“Odotan innollan, että pääsen tehtäviini käsiksi: pääni pursuaa jo ideoita Nuoren kirkon digiloikkaan”, Vlada Laukkonen sanoo.

Laukkanen aloittaa viestintäsuunnittelijana lokakuun alussa.

Lisätiedot: Vlada Laukkonen, 040 824 4133, Katri Korolainen, puh. 044 545 6592.

Nuori kirkko ry tekee lasten ja nuorten äänestä kuuluvamman sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Koulutamme, vaikutamme, järjestämme tapahtumia, teemme digitaalista lapsi- ja nuorisotyötä, julkaisemme lehtiä ja oppaita. Noin 45 työntekijän voimin tuemme 312 jäsenseurakuntamme kasvatustyötä. Nuori kirkko syntyi Seurakuntien Lapsityön Keskuksen, PTK – Poikien ja tyttöjen keskuksen ja Nuorten Keskuksen yhdistyttyä vuoden 2017 alussa.

X