Ajankohtaista

Järjestökuulumisia

Nuori kirkko ry on ottanut topakasti ensi askeleitaan reilun kuukauden verran. Kun Seurakuntien Lapsityön Keskus, PTK – poikien ja tyttöjen keskus ja Nuorten Keskus yhdentyivät vuoden 2017 alussa Nuori kirkko ry:ksi, oli arvatenkin lukuisa määrä toimenpiteitä edessä uudessa järjestössä.

–  Toiminta on lähtenyt käyntiin erittäin hyvin. Uusi hallinto valittiin jäsenkokouksessa. Perusasiat kuten rekisteröinnit, opetus- ja kulttuuriministeriön anomukset ja omaisuussiirrot on tehty. Toiminta- ja taloussuunnitelmat on koottu yhteen ja Helsingissä työskentelevät ovat muuttaneet samoihin tiloihin. Uudet työryhmät ja tiimit ovat käynnistyneet. Uudet järjestelmät taloushallinnossa ja verkkosivut on otettu käyttöön. Kaikki tähtää hyvien toimintaedellytysten luomiseen eri puolilla Suomea tapahtuvaa toimintaa varten. Ajoittain on ollut paljon tekemistä ja paljon on vielä jäljellä, mutta uuden rakentaminen on motivoivaa ja kaikki ovat osaltaan venyneet muutoksiin ja uudistuksiin, sanoo Nuoren kirkon johtaja Lasse Halme.

Hallitus aloitti varsinaisen työskentelynsä tammikuun puolivälissä puheenjohtaja Heikki Arikan johdolla käymällä läpi uuden järjestön syntyyn liittyvät perusdokumentit. Hallitus kävi keskustelun tulevasta toiminnasta ja omista toimintatavoistaan. Lisäksi sovittiin näköpiirissä olevien rekrytointien toteuttamisesta. Myös uuden valtuuston työskentelyn käynnistämistä valmistellaan.

– Hallinnossa mukana olevat ovat sitoutuneet Nuoren kirkon toimintaan ja ovat äärettömän tärkeä kontaktipinta seurakuntiin ja muihin yhteistyötahoihin, sanoo Halme ja jatkaa:

– Ikäkausiin liittyvä osaaminen säilyy, mutta samalla eri työryhmissä voidaan huomioida koko kasvun kaaren haasteet. Perustana on vuoropuhelu jäsenistön kanssa ja heidän työnsä tukeminen. Kaikki tähtää lapsen ja nuoren kasvun ja hyvän elämän tukemiseen.