Ajankohtaista

Vastuu liikunnasta on myös kasvattajilla – ole esimerkki nuorille!

 

– Inspiroi ja inspiroidu liikunnasta. Ole esimerkki nuorille – liiku ja liikuta! kehotti liikuntapappi Liisa Toivonen Nuoren kirkon Liikuntaa lapsen arkeen -kanavassa NUORI2017-tapahtumassa.

– Suuri salaisuus on, että meillä on vain yksi elämä. Miten haluat elämäsi viettää ja muokata sitä? Hyvin moni meistä voi vaikuttaa myös lasten ja nuorten liikkumiseen, herätteli Kuortaneen Urheiluopistolla työskentelevä Toivonen.

Liikunta vaikuttaa positiivisesti muun muassa luustoon ja lihaksistoon, parantaa verenkiertoa ja hengitystä, estää masennusta, dementoitumista ja diabetesta, kohottaa mielialaa, vaikuttaa itsetuntoon ja tehostaa oppimista sekä työntekoa.

Ihan tavallinenkin arkiliikunta tuo jo paljon virtaa päivään. Aikuisille suositellaan 2,5 tuntia viikossa, 7–18-vuotiaille kouluikäisille 1–2 tuntia päivässä ja alle kouluikäisille 3 tuntia päivässä. Tilastojen mukaan kuitenkin vain noin 20 % jokaisesta ikäryhmästä liikkuu tarpeeksi.

Jokainen ylösnouseminen tekee hyvää

Yllätys ei ole sekään, että yksi liikkumattomuuteen vaikuttanut tekijä on digitalisaatio. Koneiden parissa suositellaan olemaan 2 tuntia päivässä, mutta istummekin ruutujen ääressä jopa 8 tuntia päivässä, minkä seurauksena niska- ja hartiaseutuja särkee ja ylipainokäyrät kohoavat.

– Niinpä jokainen ylösnouseminen tekee hyvää, sen me ainakin seurakunnissa tiedämme, kevensi Liisa Toivonen.

Hyviä vinkkejä

– Juo 3 litraa vettä päivässä, esimerkiksi 2 desilitraa tunnissa. Nouse tuoliltasi ja hae vesi, saat parin minuutin liikunnan samalla, kehotti Liisa Toivonen. – Jokaisen pitäisi liikkua 10 000 askelta päivässä, ja siihen hyvä apu on aktiivisuusranneke, jonka voi panna pirisemään tunnin välein muistuttamaan vaikka juuri tuolilta ylösnoususta.

Oppitunteja tai kerhoa pitäessä kannattaa keksiä liikuntaa.  Esimerkiksi kaikki koululaiset tai kerholaiset vastaavat seisaaltaan kysymyksiin tai voi antaa lasten keksiä tilanteeseen sopiva liikunta. YouTubesta löytyy malli esimerkiksi liikunnalliseen Isä meidän -rukoukseen.

Liikuttava koulu -kärkihankkeessa on hyvällä menestyksellä kiinnitetty huomiota siihen, että lapset istuisivat vähemmän ja liikkuisivat enemmän. Vinkkeinä Toivonen mainitsee, että oppilaat voivat vuorollaan olla vastuussa luokkalaistensa liikuttamisesta tai voi lisätä oppilaiden taululle kirjoittamista ja pitää oppitunteja vaikka seisten. Kivaa vaihtelua tuo fillaripäivä koulussa, esteradat koulun pihalla, pyörän tuunauspäivät ja pallopelipäivät. Hankkeessa mukana olevissa kouluissa on todettu työrauhan parantuneen ja samalla oppimisen tehostuneen. Samoja vinkkejä voi soveltaa myös muihin tilanteisiin, esimerkiksi kerhoihin.

 

 

KKI tarjoaa rahallista kehittämistukea työyhteisöille

Ohjelmakoordinaattori Niina Valkama kertoi Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelman tarjoavan työyhteisöille hanketukea työhyvinvoinnin kehittämiseen liikunnan avulla. Matkalla hyvään kuntoon -kampanja on menossa parhaillaan ja suurimmilla paikkakunnilla vierailevaan Matka hyvään kuntoon -rekkaan kannattaa aina tutustua. Työyhteisöt voi haastaa esimerkiksi “porraspäiviin”.

KKI-ohjelman sisällä syntyneistä huippuideoista Valkama kertoi muun muassa, että esimerkiksi Vantaan kouluissa on tilattavissa sporttikaveri ja Kemissä on tilattavissa personal trainer.

 

Miten veto lähtee tänään?

Freestyler, jalkapalloilija Pekko “Pege” Piirto piti taitoesityksen jalkapallon hallinnasta Liikuntaa lapsen arkeen -kanavassa ja vinkkasi:

– Ei auta, että sanoo nuorille: sinun pitäisi liikkua. Nuorelle on keksittävä oma henkilökohtainen ohje. Seuraa salaa, mistä nuori diggaa, onko se esimerkiksi säbä tai fudis, ja kysy häneltä vaikka: Miten veto lähtee tänään?

 

Vastuu liikunnasta on myös kasvattajilla

Yleisö antoi myös hienoja vinkkejä Liikuntaa lapsen arkeen -kanavan loppukeskustelussa:

– Vastuu liikunnasta esimerkiksi rippikouluissa on kasvattajilla. Esimerkiksi voi itse seisoa opetuksen aikana, eikä istua pöydän takana ja voi miettiä etukäteen, miten opetukseen saisi lisää liikuntaa.

– Liikunta ei ole taikatemppuja tai siihen ei välttämättä tarvitse opettajakoulutusta, vaan jokainen voi liikuttaa ja saada nuoret liikkumaan.

 

Hyödyllisiä linkkejä:

liikkuvaseurakunta.fi

kkiohjelma.fi

liikkuvakoulu.fi

suomifinland100.fi

kuortane.com

skillilataamo.fi

perinneleikit.fi

leikkipäivä.fi

 

Teksti ja kuvat Pirjo Riipinen