Ajankohtaista

Katri Korolainen johtamaan Nuoren kirkon viestintää ja vaikuttamista

 

FM Katri Korolainen, 32, on valittu Nuoren kirkon viestintäpäälliköksi. Viestintäpäällikkönä Korolainen tulee vastaamaan tuoreen järjestön viestinnästä, vaikuttamistyöstä sekä digitaalisesta lapsi- ja nuorisotyöstä. Hän toimii viestinnän työntekijöiden esimiehenä ja on osa Nuoren kirkon johtoryhmää.

Katri Korolainen siirtyy tehtävään Vantaan seurakuntayhtymän kärkihankekoordinaattorin paikalta. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä ja Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana. Korolaisella on mittava kokemus eri luottamustehtävistä järjestöissä, politiikassa ja kirkossa. Parhaillaan hän toimii muun muassa kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana ja Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä.

“On mahtavaa päästä työskentelemään nuorten ja lasten parhaaksi Nuoressa kirkossa! Näen nuoren sukupolven osallisuuden kirkon tulevaisuuden tärkeimpänä kysymyksenä. On huikeaa päästä tekemään työtä lasten ja nuorten äänen kuulumiseksi Nuoren kirkon osaavassa porukassa”, Korolainen sanoo.

“Kirkon toimintaympäristön muuttuessa järjestöt voivat tukea seurakuntien työtä sekä sisällöllisellä osaamisella että  yhteiskunnallisella vaikuttamistyöllä. On ilo olla edistämässä tätä yhdessä viestinnän ja vaikuttamisen tiimin kanssa.”

Korolainen aloittaa Nuoren kirkon toimistolla syyskuun alussa.

Lisätiedot: Katri Korolainen, puh. 050 344 7171

Nuori kirkko ry tekee lasten ja nuorten äänestä kuuluvamman sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Koulutamme, vaikutamme, järjestämme tapahtumia, teemme digitaalista lapsi- ja nuorisotyötä, julkaisemme lehtiä ja oppaita. Noin 60 työntekijän voimin tuemme 350 jäsenseurakuntamme kasvatustyötä.

Nuori kirkko syntyi Seurakuntien Lapsityön Keskuksen, PTK – Poikien ja tyttöjen keskuksen ja Nuorten Keskuksen yhdistyttyä vuoden 2017 alussa.