Ajankohtaista

Yksinäisyys nujertaa lapsia ja nuoria, mutta on myös paljon keinoja auttaa

Apulaisprofessori Niina Junttilalla oli paljon annettavaa Palveluoperaatio Saappaan päiville osallistuneille vapaaehtoisille. Kuva Kristian Tervo.

– Tutkimusten mukaan yksinäisyys on ennenaikaiselle kuolemalle suurempi riskitekijä kuin ilmansaasteet tai ylipaino, sanoo Turun yliopiston apulaisprofessori Niina Junttila siteeraten amerikkalaista neurotieteen professoria John Cacioppoa.

– Jopa viidennes lapsista ja nuorista kokee jonkinasteista yksinäisyyttä. Noin joka kymmenennelle se jää pidempiaikaiseksi, voimakkaaksi ja hyvinvointia haittaavaksi olotilaksi, totesi Niina Junttila luennoidessaan lasten ja nuorten yksinäisyydestä Palveluoperaatio Saappaan valtakunnallisilla päivillä Partaharjun toimintakeskuksessa, Pieksämäellä 23.9.2017.

Sosiaalinen ja emotionaalinen yksinäisyys

– Ensiksikin kannattaa huomata, että yksinäisyys ja yksin oleminen ovat kaksi eri asiaa, sanoo Junttila. – Kukapa meistä ei joskus haluaisi olla yksin hetken aikaa? Mutta yksinäisyys on vakavampi asia.

Yksinäisyys voidaan jakaa sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalinen yksinäisyys syntyy verkostojen puutteesta, emotionaalinen yksinäisyys taas läheisen tärkeän ihmissuhteen puuttumisesta. Myös geneettisen perimän osuus voi vaikuttaa yksinäisyyteen, mutta lapsen kasvaessa ympäristötekijöiden vaikutus kasvaa vaikuttaen yleensä positiivisesti.

 

… jos sais valita niin mieluummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, …   12-v. poika

 

Mille yksinäisyys tuntuu ja kuka sen tietää parhaiten? Se on lapsi itse, ei opettaja tai vanhemmat tai terveydenhoitaja. Sen osoittavat tehdyt tutkimukset. Paha olo voi olla syvällä piilossa ja sitä ei aikuinen aina näe. Lisäksi vaitiolovelvollisuudet ovat painaneet ongelmia maton alle, eikä kukaan ota kokonaisvastuuta havaitusta tilanteesta, vaikka lapsen tai nuoren asioita hoitaa eri tahoilla kymmeniä ihmisiä.

 

 

 

 

 

 

Yksinäisyyttä on kuvattu sanoilla näkymätön, kuulumaton, rankkaa, kovempaa kuin kuvitelmat, ahdistavaa ja masentavaa.

Yksinäisyyttä voi alkaa kokemaan monella tavalla. Erityisesti lapset käyttävät tietoisesti tai tiedostamatta ostrakismia eli joku joukossa jätetään huomaamatta. Lapset tekevät tätä paljon ja se tuntuu tietysti ulkopuolelle jäävästä pahalle. Tarve tulla huomioiduksi on voimakas ja niinpä lapsi tai nuori tekee yleensä kaikki asiat aluksi hyvin ja mallikelpoisesti ja ellei häntä huomioida, alkaa tulla huonommat keinot huomion saamiseksi. Lopulta seuraa ahdistus, pako ja jopa luovuttaminen.

Asioista pitää puhua ääneen

Yksinäisyyttä on saman verran kuin 24 vuotta sitten. Silloin se liittyi heikkoon itsetuntoon ja sosiaalisiin taitoihin niin kuin nytkin. Nyt vain yksinäisyys näkyy rajumpana, muun muassa viiltelynä ja koulusta poissaoloina.

Asiat ovat kuitenkin nykyään paremmin kuin aiemmin, sillä asioita on alettu sanoa ääneen. Aluksi pelättiin seurauksia, kun kerrottiin julkisesti itsemurhatilastoista. Kuitenkin itsemurhatilastot ovat pudonneet puoleen 1990-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Eräänä tekijänä tässä voi olla “tablettisome”, sillä sosiaalisen median kautta voi löytää jonkun, jonka kanssa keskustella.

 

Ratkaisukeinoja yksinäisyyteen

 

Apulaisprofessori Junttila pitää tärkeänä, että ensinnäkin vahvistetaan yksinäisen sosiaalisia ja sosiokognitiivisia taitoja, muun muassa mallista oppimisen, ohjaamisen ja “kädestä pitäen” näyttämisen kautta.

Toiseksi hän nostaa yksinäisen sosiaalisten kontaktien lisäämisen mahdollisuuksia kerhoissa, päivähoidossa ja koulussa. Nuorella kirkolla on käytössä K12- ja Nuisku-menetelmät. Hyvää tuloksia on tuottanut esimerkiksi myös yksinäisille pojille Naantalissa perustettu kalakerho, jossa pojat saivat ystäviä.

Kolmas ratkaisukeino on vaikuttaa muiden asenteisiin, yksinäisten huomioimiseen ja vastavuoroisuuteen, sillä kuka tahansa voi joutua yksinäisyyden kierteeseen.

Viimeisenä, haastavimpana kohtana on pyrkiä muuttamaan yksinäisen negatiivisia ajattelumalleja, sillä se on ainoa mahdollisuus silloin kun yksinäisyys on muuttunut osaksi identiteettiä ja ympäristöä tulkitaan “yksinäisyyden silmälasien” läpi.

Tärkeää on tunnistaa myös ajatusvääristymät, joissa negatiivisia asioida suurennellaan ja positiviisia asioita pienennellään, esimerkiksi “Kaikilla muilla on iPhonet, minulla ei”. Myös negatiivisen asian löytää helpommin ja sen muistaa helpoimmin, vaikka positiivisia asioita olisi rinnalla kolme kertaa enemmän.

Keskustelussa todettiin, että aikuisella pitää olla “takaraivossa”, että hän osaa tunnistaa toisten tunteita ja asennoitua toisen asemaan.  Vanhemmillekin pitäisi järjestää vahvistavaa koulutusta, ei opettaja voi tehdä kaikkea. Vanhemmuuden tukemiseen on olemassa mm. Voimaperheet-ohjelma, jossa puhelimessa saa vinkkejä.

 

Mitä tehdä kun huomaa nuoren voivan huonosti?

Junttila esittelee viiden kohdan luettelon, joihin kannattaa syventyä huomatessaan nuoren voivan huonosti:

1) Ota asia puheeksi. Kuuntele, kysy tarkennuksia, ota kerrotut asiat vakavasti.

2) Anna tietoa. Kerro, että suomalaisista joka viiden kokee jossakin vaiheessa jonkin tasoisia mielenterveyden ongelmia. Hän on tuskin ainoa koulussaan, työpaikassaan tai tuttavapiirissään.

3) Kerro, että ongelma ei ole hänessä itsessään vaan hänen terveydessään ja siihen on olemassa toimivia parannuskeinoja.

4) Rohkaise puhumaan asiasta myös läheisen ystävän tai jonkun muun turvallisen ihmisen (vanhempien, opettajan, koulun tai terveyskeskuksen hoitajan, psykologin, kuraattorin ja lääkärin) kanssa

5) Älä jätä yksin! Voi vaikka vain olla hiljaa vierellä, mutta olla läsnä.

 

Miltä ystävyys tuntuu?

“… en hajoo enää niin helpolla kun mulla on ystävät…”

 

Mitä tulisi huomioida yhteiskunnassa?

Junttila painottaa, että yhteiskunnassa on tärkeä huomioida, ettei yksinäisyys ole yksilön oma vika, eikä se ole häpeä. Yksinäiset eivät ole huonompia tai heikompia. Perusmyötätuntoa ei saa rahalla, mutta asian tiedostamista voidaan käsitellä ja esimerkiksi media voi tehdä paljon asian eteen.

– Yhteiskunnan pitää oikeasti panostaa lasten ja nuorten eteen ja vahvistaa heidän hyvinvointiaan, ettei heidän tarvitse purkaa pahaa oloaan muuten. Digilaitteiden ostaminen kouluun ei korvaa tässä mielessä heidän vointiaan, sanoo Junttila.

 

… entä kirkossa?

– Kirkko on ja pysyy ja kirkon työntekijät ovat avainasemassa. Esimerkiksi rippikoulu on valtavan tärkeä, samalla tavalla kerhot ja aikuisten toiminta ja niiden jatkaminen työmuotona. Kirkolla on matala kynnys, mikä on hyvä asia ja osallistuminen ei maksa mitään!

– Teitä Nuoren kirkon  saapaslaisia ei tunnu sitovan työaika, koska olette vapaaehtoisia, iloitsi Junttila. – Ja kuulosti hyvälle, kun yleisöstä kuului “asia kuuluu meille”. Se on tavattoman arvokasta ja hienoa, että joku tarttuu asiaan ja ottaa vastuuta, kiitteli Junttila.

 

… entä kotona?

– Kotona puhuminen on erittäin tärkeää, sanoo Niina Junttila. – Vanhempien tulee keskittyä vain lapseen tai nuoreen, kun hänen kanssa keskustellaan. Ja – vanhempienkin on laitettava silloin puhelimet ja ipadit pois!

Ja tueksi Junttila antaa viisi K-kirjaimella alkavaa sanaa, jotka on aina hyvä muistaa lapsen tai nuoren kanssa keskustellessa:

Kysy. Kuuntele. Kiinnostu. Kunnioita. Kehu.

 

Junttilan kirjoittama Kavereita nolla –kirja on saamassa jatkoa. Ensi vuoden puolella ilmestyy kirja Kaiken keskellä yksin, jossa pureudutaan hiukan isompien yksinäisyyteen.

Liity Facebookissa: Yksinäisyys ei leviä –ryhmään, jossa kerrotaan uusinta tutkimustietoa

 

Teksti Pirjo Riipinen

Kuvat Elliott Chau ja Flo Karr kuvatoimistot