Ajankohtaista

Riparitunnelmaa nuorille aikuisille

 

Miten tavoitetaan nuoret aikuiset? Unohtamalla ihan ensiksi ikäkaudet, uskovat aikuisten iltoja vetävät Helsingin yliopistolaisten pappi Laura “Late” Mäntylä ja Töölön seurakunnan nuorisotyönohjaaja Mikko Saari. He tekevät aikuisille samaa mitä itse kokivat nuorina – ja se toimii.

Puolustusvoimien entisen autokomppanian huoltoasemalla on oranssit seinät, vinyylilevyjä, paljon led-kynttilöitä ja 1950-luvun kalusteet. Töölön Kerhiksen isäntä Mikko Saari järjestää aikuisille iltoja samalla konseptilla kuin nuorille. “Kaikilla on samat tarpeet”, hän uskoo.

Suurin osa riparin käyneistä jättää nuorteniltojen tunnelman taakseen aikuistuessaan. Kaikkien mielestä riparin parhaista jutuista ei ole välttämätöntä kasvaa ulos. Mäntylä ja Saari luovat helsinkiläisille aikuisille hetkiä, joissa viljellään riparin hyveitä: yhdessä tekemistä, hetkessä elämistä ja vakavien asioiden pohtimista. Siksi Töölössä on nuortenilta aikuisille joka toinen torstai. Kaksi kertaa vuodessa on riparin kertausharjoitusviikonloppu, joka muistuttaa nuorten ripareita.

 

Ei pelkkiä luentoja aikuisille

Riparin kertausharjoitukset saivat alkunsa kahdeksan vuotta sitten.

“Mietimme Minna Tuomisen kanssa sitä, minkälaiseen toimintaan me itse seurakunnassa osallistuttaisiin. Totesimme, että aikuisille on aina luentoja ja kahvia. Puuttuu rentous ja hauskuus ja oman äänen mahdollisuus”, Mäntylä muistelee.

Aikuisten riparilla on isosia, pienryhmät, iltaohjelmaa, meditaatiokävelyitä, punaiset laulukirjat, askartelua ja “yhteispuntarointia”. Leirit ovat houkutelleet lähinnä muita kuin seurakunta-aktiiveja.

“Se on ollut nimenomaan irrallisille, ei niinkään aktiiveille. Ikähaarukka on ollut laaja ja samoin ihmisten kirjo muutenkin. Opiskelijoista johtajiin on käynyt. En usko enää ikäjakojuttuihin, kiinnostuksen kohteet yhdistävät ihmisiä”, Mäntylä kuvaa.

Leireillä sovitaan, ettei oleteta toisista mitään. Alussa pohditaan omaa turvautumista, omaa uskoa.

Erään leirin viimeisenä päivänä, kun aiheena oli elämä tästä eteenpäin, syntyi ajatus aikuisten nuortenilloista.

 

Tiukka muoto ja vapaus ajatella

“Teinin ja aikuisen tarpeet on aika hiivatin samanlaisia”, Saari sanoo. “Syvyys on sama. Samalla  materiaalipaketilla voin vetää nuorille keskiviikkoisin ja aikuisille torstaisin ja huomaan, että kysymykset ja keskustelu liikkuu samalla levelillä. Enkä koe aikuisten juttuja niin, että opetamme kirkon kantaa. Tottakai pidän kiinni perusasioista, jotka ovat…”

“…elämä, usko ja rukous”, Saari ja hänen aikuisten iltojen ja leirien työparinsa Mäntylä lausuvat yhdestä suusta.

Mäntylä uskoo aikuisten iltojen vetämisessä henkiseen turvallisuuteen, Saari rutiineihin ja tiukkaan muotoon. Ihanteissaan he tukevat toisiaan.

Saarelle kurinalaisesti viikosta toiseen samana toistuva kaava on tärkeä.

“Se vapauttaa olemaan, kun ei tarvitse miettiä koreografiaa eikä ole suuria yllätyksiä. Aiheet vaihtuvat, mutta rytmi pysyy”, hän tuumii.

Iltojen alussa on kahvia ja teetä. Puolen tunnin jälkeen aloitetaan kuulumiskierroksella. Sitten työntekijä alustaa päivän teemasta, kuten rakkauden kaksoiskäskystä, tuomitsemisesta, paastosta tai elämän rajallisuudesta. Aiheet nousevat yleensä kirkkovuoden pyhästä. Lyhyen vapaan hetken jälkeen on iltahartaus.

Mäntylä pitää aikuisten toiminnan vetovoimaisimpana asiana turvallista tilaa. Se tarkoittaa paitsi syrjimättömyyttä, myös vapautta ajatella ja tuntea.

“Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Mun on ihan turha yrittää kaataa muihin ihmisiin näkemyksiä. Työvuosien myötä olen yhä enemmän alkanut kokea olevani hyvien kysymysten ylläpitäjä. Välillä mietin, mitä me kirkossa pelätään. Työntekijänkö pitäisi vahtia ajatuksia Jumalasta ja olla oikaisemassa muita? Välillä tuntuu, ettemme ehkä itse luota tarpeeksi Jumalaan. En jaksa järkyttyä, kun joku puhuu uskostaan sielunvaellukseen. Tehtäväni on kysellä lisää ja olla kiinnostunut. Sillä on merkitystä. Mitä siitä, jos kaikkien ajattelu ei kuulosta aivan katekismukselta”, Mäntylä sanoo.

 

Hyvät pallot ilmassa

Mäntylä ja Saari tapasivat ensimmäisen kerran nuortenillassa 1990-luvun alussa. Molemmat ovat päätyneet kirkon hommiin nuorteniltojen kautta – Mikko Töölön seurakunnasta ja Laura NNKY:sta. Mitä nuo yhteisöt tekivät oikein, että vapaa-ajanviettotavasta kasvoi ammatti?

Mäntylään kolahti huumorin ja vakavuuden sopiva sekoitus.

“Namikan yhteisö oli sekä hulvaton että syvällinen yhtä aikaa”, hän sanoo.  Saari vaikuttui Töölössä seurakunnan läsnäolevasta ja hyväksyvästä, vastaanottavaisesta ja huolehtivasta yhteisöstä.

“En nuorena paljoa Jumalalle lotkauttanut korvaani, mutta tuli tunne että tämä ilmapiiri on oikein. Tätä mä haluan jatkaa, koska tässä mulla on hyvä olla.”

Kirkon toimintatilastoihin nuoret aikuiset tekevät melkoisen liukumäen. Saari ja Mäntylä uskovat, että ihmisten tarpeet hengellisten asioiden käsittelyyn ovat suuret. Uusia muotoja on etsittävä, vaikka sisällöt ovat ikivanhoja.

“Kirkosta uloskasvaminen ei ole välttämätöntä, mutta usein tarvitaan tauko, irtiotto tai muu ero, jos siirrytään nuorisotoiminnasta aikuisten juttuihin. K-18 on hyvä symboli, itselleni tärkeää oli aikuistuessa, että Namikalla oli K-18-toimintaa”, Mäntylä muistelee.

“Aikuisuus on tosi pitkä ja venynyt kuvio. Myös nuoruus on venynyt. Emme niin rakasta sanaa nuori aikuinen, koska tyyli, kysymykset ja tarpeet yhdistävät ihmisiä yli ikärajojen. Joskus tuntuu, ettei kirkon aarteita anneta aikuisille yhtä hyvin kuin nuorille.”

Mäntylän mielestä olisi parasta, jos seurakuntien nuorisotyössä voitaisiin vinkkailla suoraan aktiivisten nuorten itsenäistymis- ja opiskelupaikkakuntien seurakuntiin aikuistuvista, omilleen muuttaneista nuorista.

Kirkko tarvitsisi Saaren ja Mäntylän mukaan aikuistyön koulutusta.

“Vastuuviipale tulee monille vastoin tahtoa ja tietoa”, Saari kuvaa.

Töölön seurakunnan aikuisten nuortenillat on sovitettu yhteen Paavalin seurakunnan kanssa niin, että keskustan jommallakummalla laidalla on aikuisten nuortenilta joka viikko.

 

Aikuisille nuorten vapauksia

Toisin kuin yleensä ajatellaan, Saari pitää passiivisuuden mahdollisuutta kirkon valttina.

“Entä jos saisi fennoskandisesti vaan olla, vetäytyä, kelailla,  ilman että pitää puuhata tai ottaa vastuuta”, hän sanoo. Saaren ja Mäntylän visio aikuisten toiminnasta on tiukasti se, että työntekijät pitävät huolta aikataulusta ja tarjoavat alustuksen sekä hartauden, osallistujat saavat vain levätä ja tuumailla.

“Ihmisille pitää tarjota hengellisen rakentumisen paikkoja, joissa voi olla rehellisesti niiden kysymysten äärellä jotka ovat tärkeitä. Esimerkiksi se, mikä tämän koko homman nimi on, tai mitä ovat Jeesuksen ja Jumalan mysteerit. Kirkossa on parasta ihan nämä klassiset pallot, joita pidetään ilmassa”, Saari hehkuttaa.

Mäntylän virkatyö pappina on kirkon passiivisilla reunoilla.

“Pyörin eniten niiden seurassa, joita ei kirkoissa näy: yliopistolaisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen parissa. Sellainen käsitys elää vahvana, että pitää uskoa että voi edes tulla kirkolle. Oma tehtäväni on luoda turvallista tilaa, missä kaikki voivat pohtia elämän suuria kysymyksiä. Näen työssäni myös uuden sukupolven, joka ei enää entisten lailla pelkää uskonasioita. Monikulttuurisissa kouluissahan uskonnot ovat ihan arkisia asioita.

Saari ja Mäntylä ovat sitä mieltä, että hyvät periaatteet kuten turvallisuus on hyvä sanoa ääneen.

“Me emme aikuisten illoissa oleta, että kaikki uskovat Jumalaan. Sekin pitää sanoa ääneen. Kirkko osaa sen riparilla, miksei aikuisten kanssa? Miksi aikuisilla ei ole samaa vapautta kuin nuorilla. Miksi aikuisilta odotetaan uskoa tai he ainakin kuvittelevat, että sitä odotetaan?”

 

Teksti: Salla Ranta