Ajankohtaista

Mun nimi on Aamu

Translapselle kuuluu samanlainen mutkaton arki kuin kenelle tahansa lapselle. Sen turvaaminen ei ole keneltäkään pois. Jokaisella tytöllä ja pojalla on oikeus tulla kohdatuksi omana itsenään.

 

Istutaan helsinkiläisessä kahvilassa. Pöydän ääressä on äiti Arja, ja lapset Aapo, Ilo ja Aamu. Äiti juo kahvia ja lapsilla on kaakaot. Ihan tavallisia perheenjäseniä tavallisena torstaina.

Se, mikä ei ole kovin tavallista, on se, että Aamun nimi oli aikaisemmin Tarmo. Kaksi vuotta sitten keväällä hän kertoi, että haluaa tulla kutsutuksi Aamuksi, ja että hän on tyttö.

”En vaan halunnut enää pukeutua kuin poika. En halunnut enää olla kuin poika, vaan halusin olla feminiini”, Aamu sanoo.

”Mä olen aina tehnyt paljon enemmän sellaisia asioita kuin tytöt tekevät, ja oon ollut paljon mieluummin tyttöjen kanssa.”

”Koulussa en pitkään aikaan uskaltanut kertoa kenellekään sitä, miltä minusta tuntui. Mua pelotti niin paljon, että en osannut kertoa opettajillekaan, että oon Aamu. Mutta toisen luokan viimeisenä päivänä sitten kerroin, että se on minun nimeni ja haluan pukeutua mekkoon, ja että silloin olen iloinen.”

 

Tyttö nimeltään Aamu

Jos Aamun kertoma muutos jollekulle ulkopuoliselle oli hämmentävä, hänelle itselleen se oli selkeä. Eikä se järkyttänyt veljiä eikä vanhempia. Aamun kavereilla ei ollut vaikeuksia suhtautua asiaan – alkuun joillakin oli vähän vaikeaa muistaa uusi nimi, mutta pian siitä tuli arkea.

”Sanotaan, ettei kenellekään tullut yllätyksenä tämä asia. Aamu taisi tietään sen jo aika pienenä. Näytti siltä, että tästä tyypistä on muotoutumassa toisen sukupuolen tyyppi”, Arja Lehikoski sanoo.

Veljet sanovat, että muistavat kyllä, miten Aamu halusi jo pikkulapsena pukeutua prinsessamekkoon ja olla niin kuin tyttö.

”Minä sitten vain kerroin kaverilleni, että hän on nykyään Aamu-niminen, ja että on nyt tyttö. Oikeastaan vaan yksi kavereista on alkanut hihittelemään, että onko se joku transu – minä sanoin, että Aamu kokee olevansa tyttö, ja siinä se”, Aapo kertoo.

”Olen ylpeä, että meidän perheessä on monenlaisia ja erilaisia ihmisiä. Olen ylpeä, että meillä on sateenkaariperhe.”

 

Hyvällä tavalla erilainen

Aamu on tehnyt tietokoneelle esityksen siitä, mitä Transsukupuolisuus on. Katsomme kahvilan pöydällä esityksen läpi.

Transihmiset ovat ihmisiä, jotka kokevat olevansa jonkun muun sukupuolisia kuin mitä he ovat. Ei transseus ole paha asia, vaan ihminen kokee olevansa esimerkiksi tyttö tai poika, jota hän ei ole.

Viimeisellä dialla Aamu on listannut hyvä puolia translapsena olemisesta: Ymmärtää hyvin asiaan liittyviä asioita. Enempi tietoinen. Perehtynyt paremmin. Rakastaa kaikkia. Enemmän oikeuksia (omalla tavalla).

Erottuu joukosta.

”Se tarkoittaa, että voi olla hyvällä tavalla erilainen. Ja että on vähän erityinen”, Aamu selittää.

Erityinen Aamu tosiaan onkin; nimittäin sanavalmis, tarkkaan ajattelevan oloinen ja tavattoman valloittava lapsi.

”Mä pidän mun omat asiani itselläni. Jokaiselle uudelle ihmiselle kerron, että olen tyttö ja että mun nimi on Aamu.”

Hän käy tanssissa ja partiossa. Tanssissa kukaan ei tunne häntä muuten kuin Aamuna. Partiossa puolestaan suhtauduttiin avarasti uuteen tilanteeseen, eikä siitä ole tullut mitään mutkia matkaan, koska kyseessä on sekalippukunta.

”Uimahallissa sulla on uikareissa merkki ja sellainen ranneke, että voit mennä uikkarit päällä naisten puolelle”, Ilo sanoo.

”Sinä olet luonut itse sellaisen elämän kuin olet halunnut”, Arja sanoo Aamulle.

”Niin.”

”Mitä ajattelet, että se on sinulta vaatinut?”

”Minä olen yrittänyt.”

 

Kurjia ja hyvä kokemuksia

Äiti toteaa, että siinä missä Aamulla on oma tarinansa, Aapolla ja Ilolla on myös omansa – se, jossa täytyy löytää tapa suhtautua sekä siskoon että ulkopuolisiin ja heidän asenteisiinsa. Haukkuminen, tölviminen, aliarvioiminen satuttaa myös sisaruksia. Asenteet eivät kohdistu vain yksilöön, vaan kaikkiin hänen rinnallaan.

”Monet lapset haukkuvat toisia esimerkiksi homoiksi. Miksi? Musta siinä haukutaan asioilla, joita ei edes tunneta”, Aapo miettii.

”Moni ei tajua, että transsukupuoliset, homot ja lesbot ovat vain ihan tavallisia ihmisiä. Mitä se on keneltäkään pois, jos joku muu on trans, homo tai lesbo? Kaikilla on oma elämä. Olen päättänyt, että minä ainakin tuen transsukupuolisia ja muita. Minä voin olla oma itseni ja muut ovat mitä ovat.”

Ilo sanoo, että hän ja Aapo joutuivat aikaisemmin pitämään siskon puolia koulussa.

”No joo, jouduttiin suojelemaan. Se koulu on ongelmien ampiaispesä ja opettajat ei puutu niihin ajoissa. Opettajat tuli sen sijaan sanomaan minulle ja Aapolle, että meidän pitäis valvoa, jos jotain tapahtuu”, Ilo puuskahtaa.

Aamu vetää henkeä.

”Et halua kuulla sitä litaniaa kiusaamisesta, mitä siellä oli. Mut esimerkiksi paiskattiin puuta päin, mut kaadettiin maahan, ja pidettiin käsistä ja jaloista kiinni ja tungettiin kasvoihin huulirasvaa.”

Se toisen luokan viimeinen päivä, jolloin Aamu kertoi nimensä, jäi viimeiseksi vanhassa koulussa. Aamu oli käynyt itse tiedustelemassa mahdollisuutta vaihtaa toiseen lähikouluun.

”Entisessä koulussa kaikki oli ihan P. Mulla meni pinnat siihen kouluun yhtenä päivänä, ja mun kavereita oli tässä toisessa koulussa, ja ne sanoi, että siellä olisi tilaa. Minä menin kysymään rehtorilta, voiko tässä koulussa olla millä nimellä itse haluaa. Rehtori vastasi, että kyllä voi. Minä sanoin, että minä tulen sitten tänne”, Aamu selittää.

”Ja tässä nykyisessä koulussa, kun tulin sinne, kaikki sanoo mua Aamuksi.”

Koulun vaihto onnistui hyvin, ja siellä oli toimivat valmiudet sukupuolisensitiivisyyteen. Rehtori näki esimerkiksi vaivaa sen eteen, että Aamun nimi kirjattiin myös virallisesti ylös. Järjestelmät eivät olleet taipua siihen, mutta koululla oli tahtotilaa järjestää asia.

 

Oikeasti turvalliset tilat

Aapo kävi toissa vuonna riparin, ja oli yllättynyt siitä, millainen ilmapiiri leirillä oli.

”Siellä sai olla mitä oli, sai olla oma itsensä. Se on hyvä – luulin etukäteen, että se olisi uskon aivopesua. Minä haluan olla kirkossa ja luterilaisena. Mutta ei niin, että ajattelisin yksioikoisesti.”

Aamu puolestaan on halunnut erota kirkosta, koska halusi elämänkatsomustiedon puolelle.

”Mä en jaksanut, että käydään tunneilla, joihin ei ole mitään kiinnostusta. Ja musta tuntui, ettei se kirkko hyväksy minun arvomaailmaani”, Aamu selittää.

Arja sanoo, että kirkossa käydyt keskustelut erilaisten vähemmistöjen oikeuksista varmaan ainakin vaikuttivat Aamun ratkaisuun.

Lapsen elämässä ei tarvitsisi olla yhtään ylimääräisiä asioita, jotka vähentävät hyvinvointia. Kirkossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuu ristiriitaisia asenteita. Translapsi ja hänen perheensä kokevat ne itsessään.

”Aamun kummitäti on pastorina yhdessä helsinkiläisessä seurakunnassa. Hänen kanssaan olen ideoinut, että kirkossa pitäisi olla erikseen järjestettynä ”turvallisia tilaisuuksia”. Että se todella olisi kaikille avoin ja vapaa hetki.”

”Mulla on turvallisempi tila, kun en ole uskossa”, Aamu sanoo sivusta.

Sateenkaariperheiden leireillä ja tapahtumissa puolestaan on turvallista.

”Siellä ei tartte pelätä, että pitäis selittää muille, vaan kaikki tajuaa, mistä on kysymys.”

Sateenkaariperheet ry ja Transtukipiste ovat järjestäneet translapsille omaa vertaisryhmää. Lapsia on mukana paljon. Arja arvelee, että heille on tärkeä kokemus kohdata toisia, joilla on samanlainen tilanne kuin itsellä. Juttelemisen lisäksi yhteistä ymmärrystä syntyy sanoittakin.

”Mutta kyllä minä voi avautua mun sisaruksillekin”, Aamu lisää.

”Mun turva on mun veljet ja perhe ja kaverit.”

 

Miten ihminen kohdataan?

”Tällä hetkellä ei ole mitään tahoa, joka horjuttaisi Aamun elämää. Mutta tulevaisuudessa edessä on uusia ja hyvin suuria asioita. Kriisit ovat vasta tulossa. Se, että omaan lapseen sattuu, sattuu itseen. En kuitenkaan halua omaa huolta ja surua kasvattaa. Kun katson tätä lasta, joka on jaksava ja iloinen, se lieventää”, Arja pohtii.

”Kyllähän tämä tilanne on ihmiselle ennen kaikkea tragedia. Tässä on kysymys niin pitkästä ja niin läpäisevästä asiasta. Transihminen joutuu koko elämänsä miettimään, miten voi tulla ja tuleeko kaapista ulos. Vähemmistöstressi ei koskaan lopu, vaikka elämänsä saisi muuten järjestykseen.”

On paljon yksinkertaisia käytännön asioita, jotka voidaan hoitaa niin, etteivät ne aiheuta turhaa vaikeutta translapselle. Mitä vähemmän eteen tulee tilanteita, joissa joutuu sukupuolitettujen vaihtoehtojen eteen, sitä helpompaa.

”Esimerkiksi tämän kahvilan vessa näyttää olevan sukupuolineutraali. Se tarkoittaa, ettei Aamu joudu täällä tekemään valintaa. Eikä varmasti haittaa ketään, että on vähemmän tilanteita, jotka jollekin toiselle tuottavat stressiä.”

Turvallinen tila lapselle ja aikuisellekaan ei kuitenkaan synny vain muodollisista ratkaisuista. Paljon enemmän siinä on kyse ihmisen tunnustamisesta: olet siinä, ihmisenä, sellaisena kuin olet, ja se riittää.

”On paljon sokeita pisteitä: ihmisiä, jotka ajattelevat, että suhtautuvat kaikkiin avoimesti, mutta tosiasiassa noudattavat huomaamattaan monia sukupuolittavia tapoja. Maailma voisi olla parempi kuin se on. Ja asiat voivat arkipäiväistyä vasta kun ne voivat arkipäiväistyä.”

Lainsäädäntö kehittyy, sukupuolisensitiivisyyteen koulutetaan eri puolilla, ohjeistukset parantuvat ja asenteet kehittyvät avoimemmiksi. Mutta viime kädessä kysymys on kenen tahansa ihmisen halusta ja kyvystä kohdata toinen ihminen.

”Joskus sellaiset tilanteet ovat äärimmäisen arvokkaita”, Arja miettii.

”Viime vuonna Aamu halusi mennä mukaan Pride-kulkueeseen. Kulkueessa hän kävi hakemassa tutulta työntekijältä trans-lipun ja marssi se harteillaan. Kun me kuljimme katua, hänen opettajansa näki Aamun joukon keskellä ja juoksi meidät kiinni. Hän tervehti, halasi Aamua ja sanoi, että ’ihanaa kun olet mukana. Minä marssin täällä sinunkin kanssasi’.”

 

Jaakko Kaartinen

Artikkeli on julkaistu Villi-lehdessä 2/2019