Ajankohtaista

Yhdenvertaisuusasiantuntija: Moninaisuuden huomioiminen on velvollisuus

Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen nuorisotyössä ja kasvatuksen parissa on laissa säädetty velvollisuus. Se ei kuitenkaan suojaa vain vähemmistöjen oikeuksia, vaan takaa kaikille lapsille ja nuorille turvallista tilaa tulla ja olla omana itsenään, kertoo yhdenvertaisuusasiantuntija Petri Segerholm.

 

Miksi sukupuolen moninaisuutta pitää nuorisotyössä ja kasvatustyössä huomioida?

Tasa-arvolaki, yhdenvertaisuuslaki sekä muun muassa nuorisolaki edellyttävät moninaisuuden edistämistä. Tähän velvoittavat myös perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen perusteet ja niin edelleen. Kyse ei siis ole yksittäisen toimijan valintakysymyksestä, vaan sitovista linjauksista, jotka ovat laki- ja säädöstasolla määritelty.

 

Millaisissa tilanteissa sukupuolen moninaisuuteen useimmiten törmätään – kuinka monille työntekijöille se vielä tulee yllätyksenä?

Tilanteet työntekijälle voivat olla hyvinkin tavallisia arkisia kohtaamisia. Sitä ei vain aina nähdä tai ymmärretä. Vaikka sukupuolen moninaisuuteen työntekijä ei tulisi ikinä törmäämään, ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta on hyväksi. Se mahdollistaa stereotypioiden purkamisen sekä hyvinvoinnin lisäämisen rikkomalla ahtaita käsityksiä sukupuolesta.

Sukupuolen moninaisuus voi olla myös välillistä. Se voi liittyy nuoren vanhempaan/vanhempiin, sukulaisen, kaveriin tai johonkin muuhun läheiseen henkilöön.

 

Miksi toiseuttamiseen pitää kiinnittää huomiota – miten se vaikuttaa nuoriin?

Toiseuttaminen on aina vallankäyttöä, joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Toiseuttamisella tuotetaan ja ylläpidetään tiettyjä hierarkisia eroja, jakamalla ihmisiä eri kasteihin. Toiseuttamisen kohteena olevilla ihmisillä on vähemmistöstressiä ja erityisesti transnuorilla on korkeat itsemurhaluvut verrattuna samanikäisiin nuoriin. Toiseuttamisella on siis vakavasti otettavia seuraamuksia.

 

Onko sukupuolen moninaisuuden huomioiva nuorisotyö itse asiassa samalla turvallista ylipäätään kaikenlaisten nuorten identiteetin kehittymisen ja kypsyminen kannalta – toisin sanoen voiko se johtaa yleisestikin kohtaavampaan ja sallivampaan ilmapiiriin?

Kyllä, juurikin näin. Kun työntekijä herkistyy vaikkapa sukupuolen moninaisuudelle, se yleensä avaa portteja moninaisuuden ymmärtämiseen laajemmalti: ymmärtämään etuoikeutta ja etuoikeuskäsitystä. Kohtaavan ja sallivan ilmapiirin lisäksi sukupuolen moninaisuuden huomioiva nuorisotyö tuottaa myös turvallista tilaa jokaiselle olla ja tulla omana itsenänsä.

 

Pitääkö suhtautua eri tavoin tai eriasteisesti niihin nuoriin, jotka kokevat selvästi olevansa transsukupuolisia ja toisaalta niihin, jotka on ”sukupuoltaan kyseleviä”?

Mitä halutaan tarkoittaa suhtautumisella? Miten suhtaudumme yleensä sukupuoleen liittyviin asioihin, kun keskustelemme nuorien kanssa mieheydestä ja/tai naiseudesta? Näkisin että pikemminkin kuin tietystä suhtautumisesta kyse on enemmänkin tilan antamisesta ihan jokaiselle.

Myös se on jokaiselle tärkeää, että on saatavilla turvallisia aikuisia, joiden kanssa keskustella ja peilata omia kokemuksia ihan mistä tahansa; kokemus sukupuolesta on kuitenkin aina yksilöllinen, olipa kyse muunsukupuolisesta tai transsukupuolisesta nuoresta. On ammattitaitoa suhtautua sensitiivisesti ja omaa toimintaa mukauttaen nuoriin, jotka pohtivat asioita.

 

Tuleeko nuoria kannustaa pohtimaan sukupuoltaan, osana omaa kasvuaan ja itsensä tutustumista vai onko siihen vain pikemminkin annettava passiivisesti tilaa?

Kannustaisin kaikkia nuoria ja nuorten kanssa toimivia pohtimaan kriittisesti yhteiskunnan dikotomista sukupuolijakoa: miten se rajoittaa, mitä se mahdollistaa toisille ja mitä se toisilta kenties sulkee pois?

Tietyllä tapaa ”passiivinen” sukupuolikasvatus toimii ”heteronormatiivisessa” yhteiskunnassa henkilöillä, joilla ei ole minkäänlaista ristiriitaa syntymässään määritellyn ja kokemansa sukupuolen välillä. Tämä passiivisuus kuitenkin tuottaa ja uusintaa stereotyyppistä ja ahdastakin sukupuoliformaattia.

Aktiivinen ja kriittinen kasvatus toimii kaikkien kanssa, ja sillä voidaan saavuttaa aitoa moninaisuutta ja moninaisuusajattelua.

 

Millä tavalla työntekijät voivat kehittää osaamistaan sukupuolisen moninaisuuden kohtaajina?

Työntekijöillä tulisi olla vähintäänkin perusosaaminen moninaisuuteen liittyvissä teemoissa. Parhaiten osaamista voi kehittää olemalla utelias ja kriittinen. Kriittisyydellä tarkoitan tapaa, jolla tarkastellaan olemassaolevia rakenteita ja mennään laatikon ulkopuolelle.

Ammatillisella ja korkea-asteella on tutkintoon johtavissa koulutuksissa valitettavan niukasti tähän liittyvää opetusta ja osaamista. Muun muassa Transtukipiste, valtakunnallinen Seta sekä alueelliset Setat, Trasek ry, sekä sateenkaariperheet järjestävät aika ajoin koulutuksia. Myös yksityisiä toimijoita on, joilta voi ostaa lisä- ja täydennyskoulutusta.

Kouluttautumista ei voi jättää yhden tai kahden avainhenkilön kouluttamiseen, vaan sen tulisi olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä.

 

Millaisiin käytännön ratkaisuihin moninaisuuden huomioimisen pitäisi johtaa? Viikkotoiminnassa, ryhmissä ollessa, leireillä?

Moninaisuuden huomiointi tulisi olla läpileikkaavaa toimintaa. Se ei voi jäädä yksittäisten toimijoiden tai yksittäisten toimintojen osaksi. Se saattaa aluksi tuntua vaikealta, mutta siihen oppii ja myöhemmin se lähtee selkäytimestä. Vaikeus johtuu siitä, että työntekijän ei ole kenties koskaan tarvinnut pohtia asiaa, ja siksi vastarintaa voi esiintyä.

Ei tarvitse mennä ajassa paljoakaan taaksepäin, kun yhteiskunnassa oli paljon enemmän rasistista kuvastoa ja kieltä, jota ei voisi nykyään käsittää. Samalla logiikalla niitäkin asioita on käsitelty, jotta oikeanlaiset asenteet ovat valtavirtaistuneet. Eli kyse ei ole vain pelkästään toiminnasta, vaan myös käytössä olevasta kuvastosta ja tekstistä ja niin edelleen.

 

Miten muille nuorille ja esimerkiksi isosille pitäisi opettaa sukupuolen moninaisuuden kohtaamista? Onko se nuorille helpompaa vai vaikeampaa kuin aikuisille?

Oman kokemukseni perusteella nuorille asia saattaa olla kenties helpommin lähestyttävä kuin aikuisille. Tärkeintä on, että kenellä tahansa joka koulutukseen tulee, olisi uskallusta kysyä ja pohtia. Tätä varten tarvitaan asiansa osaava kouluttaja, joka mahdollistaa turvallisen tilan kysyä ja oppia. Näissä asioissa osallistujilla on usein pelkoja siitä, uskallanko kysyä asioista, mitä jos käytänkin väärää termiä tai muuta vastaavaa.

Ikätasoisuus on yksi tärkeä huomio, ammattilaisten kanssa voidaan keskustella eri lailla asioista kuin vaikkapa teini-ikäisten nuorten kanssa. Hyvä kouluttaja osaa muokata sisällön vastaamaan aina kulloisenkin ryhmän tarpeita.

 

Mitä pitäisi sanoa niihin argumentteihin, joiden mukaan moninaisuuden huomioiminen jotenkin on pois niiltä nuorilta, joille kokemus ja identiteetti poikana ja tyttönä olemisesta on mutkaton?

Kyse ei ole nollasummapelistä. Toisaalta pitäisi miettiä, mitä on mutkattomuus? Onko se sitä, että poika/mies ei voi käyttää vaaleanpunaista, koska se on liian tyttömäistä ja feminiinistä? Vai onko se sitä, ettei koe minkäänlaista ristiriitaa kehonsa osalta?

Uskallan väittää, ettei kenenkään naiseus ja mieheys ole mutkatonta. Me kaikki pyrimme olemaan jotakin, joka ei ole meille helppoa ja luontaista. Miehiltä ja naisilta vaaditaan tietynlaista vartaloa, liikkumista, olemista ja tapaa ilmaista itseänsä. Sukupuoliroolit ovat hyvin kapeita. Eli mutkattomuus on tietyssä mielessä vain näennäistä. Samat keskustelut ja tarkastelutavat, jotka liitetään sukupuolen moninaisuuteen, ovat valideja myös cis-sukupuolistenkin osalta.

 

Johtaako moninaisuuden huomioiminen siihen, että vähemmistö sanelee enemmistön olemisen?

Tämä argumentti nousee esiin monesti tilanteessa, jossa etuoikeutettu ihmisryhmä joutuukin pohtimaan asioita tavalla, joka ei ole heille tuttua, ja johon ei ole siis ollut koskaan tarvetta. Tulee tunne, että tässä joku toinen sanelee minun olemistani ja rajoittaa juuri minua. Kyse on siis etuoikeudesta, jonka nautintaoikeuden poisvienti herättää vastarintaa.

Kehottaisin pohtimaan, mitä tunteita minussa herättää, jos väitän että vähemmistö sanelee enemmistön olemisen? Tulenko epävarmaksi, pelkäänkö, mitä ja miksi? Kannattaa kokeilla myös asettua vähemmistön saappaisiin, josta käsin tarkasteltuna moninaisuutta huomioidaan hyvin vähän – on melkein luksusta, jos se jossakin huomioidaan.

Toisaalta pitää myös muistaa, että moninaisuuden huomiointi on lakisääteistä. Se on siis meidän velvollisuutemme.

 

Jaakko Kaartinen

Artikkeli on julkaistu Villi-lehdessä 2/2019