Ajankohtaista

Etsimme koordinaattoria ulkopuolisuuden ehkäisyn kentälle ja Moottoripajatoimintaan

Nuori kirkko ry:n Moottoripajatoiminnan tavoitteena on vahvan sosiaalisen tuen antaminen nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä työ- ja koulutuspalvelujen ulkopuolelle. Kohderyhmän nuoret kaipaavat vahvempaa tukea kuin heille on tällä hetkellä mahdollista tarjota. Nuoret toimivat moottoripajoilla, joissa on saatavilla moniammatillista tukea ja ohjausta ja jossa he saavat myös työkokemusta. Moottoripajatoimintaan rahoitus tulee pääosin STEAlta. 

Etsimme Nuori kirkko ry:lle Moottoripajatoimintaan ja ulkopuolisuuden ehkäisyyn
KOORDINAATTORIA Tampereelle.

Koordinaattorina tehtäväsi on tukea moottoripajojen toimintaa ympäri Suomen ja osallistua järjestön valtakunnallisen ulkopuolisuuden ehkäisyn suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä työparisi ja tiimisi kanssa. Arkeasi rytmittävät mm. Uusien pajojen perustamisen, olemassa olevien pajojen toiminnan ja paikallisen rahoituksen etsimisen tukeminen, tiivis työskentely yhteistyöverkostoissa sekä pajojen vapaaehtoisten aikuisten koulutuksen järjestäminen. Moottoripajatoiminta on ennen kaikkea nuorisotyötä, toivommekin, että sinulla on taustaa nuorten arjen tukemisessa. Emme odota, että osaat rassata mopoja. 

Koordinaattorina olet osa järjestön yhden strategisen ydinalueen toteutumista. Moottoripajatoiminnan lisäksi työhösi kuuluu järjestön ulkopuolisuuden ehkäisyn uusien ratkaisujen kehittämistä ja toteutusta yhdessä tiimisi kanssa. Työ on hankepohjaista ja rahoitushakemukset ovat säännöllisen epäsäännöllisesti myös osa sinun työnkuvaasi. Tehtävässä menestymistä enteilevät osaaminen nuorisotyöstä, tietotaito kouluttamisesta ja mahdollinen kokemus hanketyöstä. 

Koordinaattorin työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja työpiste sijaitsee Tampereella. Lähin työparisi on samassa toimipisteessä kanssasi työskentelevä, järjestön moottoripajatoiminnasta vastaava suunnittelija, Veksi. Työn valtakunnallisen luonteen vuoksi matkustuspäiviä on tiedossa ja moottoritapahtumia järjestetään toisinaan myös viikonloppuisin. Tehtävästä maksetaan paikallisen palkkausjärjestelmän mukaisesti 2701,27-3009,99 euroa, riippuen työhön valittavan henkilön työkokemuksesta. Työn aloittamisesta voidaan sopia joustavasti. 

Lisätietoja työstä antavat tuleva esihenkilösi Heli Pruuki, 044 580 1600 sekä tuleva työparisi Veijo “Veksi” Kiviluoma, 044 743 7000. 

Jos kiinnostuit, lähetä hakemuksesi viimeistään sunnuntaina 2.2.2020 osoitteeseen rekrytointi@nuorikirkko.fi. Haastattelut järjestetään Helsingissä maanantaina 10.2.2020, laitathan päivän jo ylös kalenteriisi. 

Nuori kirkko haluaa mahdollistaa lasten ja nuorten osallisuuden yhteiskuntaan. Olemme evankelis-luterilaisten seurakuntien lasten, nuorten ja perheiden järjestö. Toimimme lasten ja nuorten sekä heidän kanssaan töitä tekevien parissa evankelis-luterilaisissa seurakunnissa ja koko yhteiskunnassa. Henkilöstökoulutustarjonnan ja tapahtumien kautta tavoitamme kattavasti seurakuntien kasvatuksen ammattilaiset. Leireillemme ja tapahtumiimme osallistuu vuosittain yli 20 000 lasta ja nuorta. Asetumme kaikenlaisten lasten ja nuorten puolelle.