Ajankohtaista

Vappuna pysytään kotona myös Saappaan osalta 

Koronaepidemian tuomat rajoitukset vaikuttavat myös etsivän nuorisotyön tekemiseen. Poikkeusaikana esimerkiksi palveluoperaatio Saappaan työ on keskitetty verkkoon ja kaduilla tapahtuvista kohtaamisista on luovuttu. Saapas-ryhmät toimivat seurakuntien kokoamina ja työ perustuu sitoutuneiden vapaaehtoisten mukanaoloon. 

 

“Toimintaan osallistuvien terveys ja turvallisuus on meille ensisijaista. Saapas -toimintaa koordinoivana tahona Nuori kirkko ry haluaa kantaa oman vastuunsa koronaepidemian hillitsemisestä. Siksi ajattelemme, että kaikessa Saapas -toiminnassa pitää noudattaa Valtioneuvoston ohjeistuksia välttää kokoontumisia 13.5. asti”, kommentoi Saappaan työtä valtakunnallisesti koordinoiva Ville Viljakainen

 

Näistä syistä Nuori kirkko suosittaa, että esimerkiksi vapun katupäivystyksistä luovutaan. Erityisesti painotamme organisoivan tahon vastuuta vapaaehtoisten turvallisuudesta. Työntekijöiden osalta lopulliset linjaukset tekee jokaisen oma työnantaja. Nuori kirkko seuraa tilannetta tiiviisti ja päivittää suositustaan heti, jos kokoontumisrajoituksista Suomessa luovutaan tai niitä lievennetään. Toivomme, että saapaslaiset pääsevät kohtaamaan nuoria kaduilla mahdollisimman pian. 

Saapaslaiset toivottavat kaikille turvallista vappua!

 

Saapas kuitenkin toimii ja on läsnä myös vappuna. NettiSaappaan päivystykset verkossa ovat moninkertaistuneet ja jutteluseuraa onkin saatavissa joka päivä. Vappuviikon päivystykset löytyvät Saappaan sivuilta.”Olemme todella iloisia, miten nopeasti Saapas-toimijat ovat keskittäneet työn verkkoon. NettiSaapas-ryhmiä on tullut lisää ja saapaslaiset ovat pystyneet kasvattamaan päivystysten määrää. Poikkeusoloissakin olemme nuoria varten ja heidän tukenaan”, iloitsee Viljakainen. 

 

Lisätietoja: 

Ville Viljakainen 

Erityisnuorisotyön sihteeri

040 010 5071

 

Heli Pruuki 

johtaja, kehittämis- ja jäsenpalvelut

044 580 1600