Tag Archives: Pisara

Pisara-leiriläiset levittivät hyvää mieltä omilla IlonPisara-markkinoilla

Pisara-suurleirin leiriläisten määrä kasvoi hieman viikonlopuksi, kun perhe- ja kuoroleirit saivat täydennystä uusista perheistä. Kaiken kaikkiaan leirille osallistui lähes 1700 eri-ikäistä leiriläistä. Eniten osallistujia, noin 1300 varhaisnuorta ohjaajineen, on 10–14-vuotiaiden junnuleirillä ja noin 150 perheleirillä. Lisäksi leirillä oli nuorten leiri, kuoroleiri ja medialeiri. Sunnuntai aloitettiin IlonPisara-markkinoilla, joilloin kaikki leiriläiset kokoontuivat Partaharjun toimintakeskuksen pihapiiriin levittämään hyvää […]

pisara kutsuvierastilaisuus
Pisara-leirin kutsuvierastilaisuudessa puhumassa piispa Seppo Häkkinen ja vierailemassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen

Pisara-leirillä järjestettiin perjantaina 26.7.2019 kutsuvierastilaisuus kirkolliskokousedustajille, leiriä tukeneille ja muille sidosryhmille. Tapahtuman tavoitteena oli esitellä heille kirkon varhaisnuorisotyötä ja sen taustoja sekä tutustuttaa vieraat elämyksellisesti lasten, nuorten ja perheiden leirielämään Partaharjulla. Tilaisuudessa kerrottiin Kirkon kasvatus ja perheasioiden yksikön kanssa yhteistyössä toteutettua “100 vuotta iloa – koululaiset kirkossa” -juhlavuodesta, jonka päätapahtumana leiri toimii. Kirkon kasvatus ja […]

Pisara-suurleiri alkaa huomenna keskiviikkona 24.7.2019 Partaharjun leirikylässä!

Nyt jo 18. kertaa järjestettävä suurleiri alkaa huomenna keskiviikkona 24.7. Pieksämäellä. Kuusi päivää kestävän Pisara-leirin aikana lähes 1750 leiriläistä pääsee nauttimaan Partaharjun luonnosta, tutustumaan uusiin kasvoihin ja rakentamaan yhdessä rauhaa. Leirin kantavana teemana on ilo, ja tarinankertoja Kiisi Isotalo on kirjoittanut leirin tarinalliseksi punaiseksi langaksi oman taustatarinan, johon leiriläiset pääsevät tutustumaan leirin aikana.  Leiri koostuu […]

Sami Nuoren kirkon kansainväliseen harjoitteluun!

Sami Huttunen aloittaa Nuorella kirkolla kansainvälisessä leiriprojektissa harjoittelijana. Hän on aiemmin työskennellyt mm. kiinalaisen uuden vuoden tuotannossa ja tutkimusavustajana. Sami opiskelee sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa Helsingin yliopistossa ja tekee par’aikaa mandariinikiinan opintoja Taiwanissa. Sami on toiminut aktiivisesti partiossa ja ollut Roihu 2016-leirillä pyörittämässä arvokasvatukseen liittyvää ohjelmaa. Lämpimästi tervetuloa joukkoon Sami!

Kirkon varhaisnuorisotyön satavuotista taivalta juhlitaan tänä vuonna

Kirkon kouluikäisten 100 vuotta iloa -juhlavuotta vietetään vuonna 2019 seurakunnissa ympäri maan paikallisilla tyyleillä. Juhlavuotta on alusta asti rakennettu yhdessä kouluikäisten kanssa: logon, juhlavuoden nimen ja sen ilme en ovat suunnitelleet koululaiset itse. Logokilpailun voittajatyö on riihimäkeläisten kahdeksasluokkalaisten Iidan ja Mirellansuunnittelema ja piirtämä. Logossa koululaiset matkaavat kristinuskon keskeisten arvojen, uskon, toivon, rakkauden ja rauhan, siivittäminä. […]