Tekstaritupu ja Nettitupu

TEKSTARITUPU JA NETTITUPU

Nettitupu ja Tekstaritupu löytyvät tällä hetkellä samasta osoitteesta: www.tupu.help

Tupu on kouluikäisille tarkoitettu nettitukipalvelu. Tupuina toimivat koulutetut päivystäjät, jotka vastaavat lasten kysymyksiin. Päivystäjät ovat aikuisia, koulutettuja kirkon työntekijöitä, jotka ovat valmiita vastaamaan kysymyksiin taivaan ja maan väliltä. Tupulta voi kysyä esimerkiksi kasvuun, tykkäämiseen, vanhempiin, kavereihin, kouluun jne liittyvistä asioista.

Tupuissa keskustellaan yhdessä erilaisista asioista päivystäjän kanssa. Keskustelut ovat kahdenkeskisiä.

Palvelusta ja sen laadusta vastaavat alueelliset toimijat. Palvelun koulutuksesta ja kehittämisestä vastaa Tupun neuvottelukunta, jonka puheenjohtajuutta hoitaa Nuori kirkko ry. Toiminta on yleishyödyllistä eikä palvelun ylläpitäjäyhteisöt saa siitä taloudellista hyötyä.

Yhteydenottajalle tarjotaan mahdollisuutta tulla kuulluksi kyseiseen palveluun kuuluvissa asioissa. Palvelussa toteutuvat luottamuksellisuus ja yhteydenottajan kunnioittaminen.

Tupu-toiminta loppuu vuoden 2019 lopussa.

Tupun päivystäjät ovat mukana myös Sekasin-chatissä. Chattiin pääset täältä.