Ajankohtaista

Tuomasmessu: jumalanpalvelusyhteisö, jossa kuuluu ihmisen ääni

 

Ellei Karoliina Nivari olisi kirkon kehittämiskonsultti ja erilaisten kehittämisseminaarien puhuja, hän voisi olla kuvitteellinen henkilö kirkon kehittämisseminaarin unelmakartalta: koulutettu kaupunkilainen aikuinen, joka kiintyi nuorena messuun, toi sinne viikottain lapsensa ja pitää siitä yhä kiinni. Eikä tässä kaikki: Nivarille messu ei ole vain tapahtuma, vaan yhteisö.

Nivari nauttii Tuomasmessun äänistä. Niitä on paljon, osa tulee ammattimuusikoiden instrumenteista, taitavasta kuorosta ja osa rukoilevista ihmisistä. Seassa on lasten hihkaisuja, juontajan puhe ja esirukoilijoiden mumina. Monet lausutuista sanoista ovat tavallisten ihmisten valitsemia.

 

Tuomasmessussa lukiolaisena, opiskelijana ja aikuisena

Nivari kävi Tuomasmessussa ensimmäisen kerran lukioikäisenä ja asui kirkon naapurissa opiskelijana. Hän kävi mielellään messussa, jossa lauletaan paljon ja musiikki on korkeatasoista. Myöhemmin hän sanoo käyneensä lepäämässä messussa lapsiperhearjesta.

“Lapsen arvostaminen on yhteisön yksi vetovoimatekijä: lapset siunataan kauden alussa, lapset saattavat pitää pateenia, saavat juosta, heille on jouluseimi, messussa lapsi ei häiritse, koska pyhäksi kaaokseksi kutsumaamme eläväiseen tilaan mahtuu hyvin ääntä ja liikettä. Oma teini on käynyt messussa teini-iän kynnykselle asti. Arvostan sitä, että lapsia ei siivota askartelemaan, mutta halukkaille on myös pyhäkoulu. Uusin asia on lapsikuoro”, Nivari kertoo.

Tuomasaktiivi hänestä tuli alunperin yksinkertaisesti pyytämällä.

“Johtaja kävi kädestä pitäen pyytämään, tuletko rakentamaan rukousalttaria. Siitä innostuin. Myöhemmin menin rukousavustajakoulutukseen, kuoroon, pääsin jakamaan ehtoollista ja tekemään aivan kaikkea juontamisesta keittiöhommiin. Liturgian hoitaa pappi”, hän sanoo.

Erityisesti Nivari arvostaa jumalanpalveluksen ympärille rakentuneen verkoston vapautta sisällöllisestä kontrollista.

“Nuorena sain idean naisten omasta raamattupiiristä ja juttelin siitä silloisen Tuomasyhteisön johtajan kanssa. Eipä aikaakaan kun se oli koolla ja pyöri kymmenen vuotta. Koskaan keskustelujamme tai aiheitamme ei pyritty kontrolloimaan tai hallitsemaan. En usko, että tällainen kävisi päinsä. Teologien valta on uskallettu Tuomasyhteisössä kyseenalaistaa”, Nivari sanoo.

 

Taito valita vapaaehtoiset

Nivarin mielestä sekä seurakuntien kehittämisessä että Tuomasyhteisön aktiivina olemisessa on kysymys taidosta ja halusta valtaistaa vapaaehtoisia. Se tarkoittaa panostamista siihen, ettei valta keskity samoille pysyville henkilöille. Valta kiinnostaa häntä yhteiskuntatieteilijänä erityisesti. Nivarin mukaan vallan jakamiseen pitää keskittyä, jos halutaan, ettei se jämähdä.

“Tuomasyhteisössä on ollut vahvoja johtajia, mutta ei henkilökulttia. Yhteisön hallinto on rakennettu niin, että valta vaihtuu käsistä toisiin. Johtavan papin tärkein ominaisuus on aktivoida muita.”

Nivari uskoo, että tulevaisuudessa kaikki seurakuntien työntekijät ovat vapaaehtoisten valmentajia.

“Työntekijöiden pitäisi tuntea ihmiset ja kutsua heitä tekemään itselleen merkityksellisiä asioita. Kaupungissa on kysyttävä, miten seurakunta voi liittyä ympäröivään elämään. Kaupunkimaratonille voi mennä jakamaan vettä ja soittamaan musiikkia. Kysymys on siitä, miten seurakunta tuo pyhyyden arjen keskelle. Vielä vapaaehtoisen rooli seurakunnassa on usein tarkasti rajattu ja hiukan sivussa teologien showsta”, hän sanoo. Nivarin mukaan muutos alkaa siitä, että päästään yli vallasta luopumisen pelosta.

“Kaupungeissa on käytettävä keinoja, jotka eivät ole aivan perinteisiä. Usko ei ole kiinni oikeissa toimimisen tavoissa. Kirkosta löytyy onneksi myös ihmisiä, jotka ovat valmiita kokeilemaan uusia keinoja evankeliumin levittämisessä.”

 

Teksti: Salla Ranta

X